Pikkuteatterin esittely – en minä, et sinä, vaan me!
Kangasalan Pikkuteatteri on lasten- ja nuortenteatteri, jossa harrastaa vuosittain 80-90 lasta ja nuorta. Näytelmiä tehdään kolmessa eri ikäryhmässä. Esityksiä on kesäisin kesäteatterinäyttämöillä ja talvikaudella Pikkuteatterin omassa teatteritilassa. Teatteri on tätä nykyä Suomen suurin vapaaehtoisvoimin pyöritettävä lasten- ja nuortenteatteri monellakin mittapuulla mitattuna.
Tasokasta toimintaa ympäri vuoden
Pikkuteatterin harjoitukset keskittyvät näytelmien ja roolien harjoittelun lisäksi näyttelijätyön harjoittelemiseen, ryhmäytymiseen, improvisaatioon sekä muihin varsinaista näytelmää tukeviin harjoitteisiin. Harjoituksia on eri ikäryhmissä pääsääntöisesti kerran viikossa, mutta noin kuukauden ajan ennen ensi-iltaa harjoituksia voi olla viisikin kertaa viikossa. Harrastus vaatii siis sitoutumista paitsi lapsilta ja nuorilta, myös vanhemmilta, joiden talkooapu mahdollistaa teatterin tasokkaan toiminnan.
Tasokkaan ja valtakunnallisestikin palkitun harrastajateatterin toiminnan mahdollistavat paitsi sitoutuneet ohjaajat, myös joukko muita vapaaehtoisia ja toimintaa organisoiva Kangasalan Pikkuteatteriyhdistyksen johtokunta. Näyttämöllä on vuosien mittaan syntynyt lukuisia onnistumisen elämyksiä, jotka ovat tuoneet iloa myös katsomoon: näytelmiä on valmistunut yli 25, ja esityksiä on käynyt katsomassa jo 30 000 katsojaa! Taustatyötä harjoitusten, omien tilojen ja näytelmien organisoimisen kanssa on paljon ympäri vuoden.
Arvoissa näkyy saavutettavuus ja yhteisöllisyys
Kangasalan Pikkuteatterin arvoihin kuuluu, että teatteri on erilaisten perheiden ulottuvilla taloudelliseen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta. Tästä syystä olemme pyrkineet pitämään niin harrastemaksut kuin lippujen hinnan esitystemme tasoon nähden poikkeuksellisen matalana. Haluamme pitää kiinni tästä periaatteestamme. Siksi kaikki muu taloudellinen ja talkoisiin pohjautuva tuki on toiminnallemme erittäin tärkeää. Pikkuteatteri tekee tärkeää lapsi-, nuoriso- ja teatterityötä, mitä toivomme voivamme jatkaa vielä vuosien ja vuosien ajan.
Teatterin toiminnasta kertoo parhaiten näyttelijöiden itsensä valitsema slogan “En minä, et sinä, vaan me!”. Kaikkein tärkein tapahtuukin harjoituksissa ja lavalla. Teatteri ja siihen liittyvät elämykset sekä taidot kuten itseilmaisu, tiimityö ja sitoutuminen itsessään ovat jo arvokkaita asioita. Teatteriharrastuksen merkityksellisyys lapsille ja nuorille on kuitenkin jotakin paljon enemmän – se kantaa ja kannattelee vaikeinakin aikoina. Se tuo itseluottamusta, ystäviä, yhteenkuuluvuudentunnetta ja tukee osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Moni rohkaistuu teatterissa ilmaisemaan itseään, ja taitavan ohjaajan käsissä jokainen pystyy lopulta löytämään oman parhaan version itsestään, omaan kehitysvaiheeseensa sopivalla tavalla. Näistä taidoista on korvaamaton hyöty myös muualla elämässä.
Historiaa
Pikkuteatteri syntyi kansallisestikin maineikkaan Ramppi-teatterin kainaloon vuonna 2009, ja oma Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys perustettiin 2010 vuoden lopussa. Syksyllä 2019 toimintansa lopettanut Ramppi-Teatteriyhdistys ry lahjoitti omaisuutensa Kangasalan Pikkuteatterille. Myös Ramppi-teatterin nimen käyttöoikeus siirtyi Pikkuteatterin käyttöön.
Kangasalan Pikkuteatterin saamat valtakunnalliset tunnustukset:
Ramppikuume Valtakunnalliset nuorisoteatteripäivät 23.-25.4.2021
Kiertopalkinto ja 1000 euron stipendi
”Kohtalona murha on tasavahvan näyttelijäensemblen toteuttama, empatiaa maailmaan lisäävä suurteos, jossa nuoret kunnianhimoisesti ja uskottavasti ottavat haltuun draaman kaikki lajit ja ihmiselämän koko kirjon.”
Ramppikuume Valtakunnalliset nuorisoteatteripäivät 22.-24.4.2016, Kankaanpää:
– Tunnustus taidokkaasta näyttelijäntyöstä,
– Henkilökohtainen palkinto näyttelijäntyöstä Konsta Niemiselle ja Riku Liskille
Ramppikuume Valtakunnalliset nuorisoteatteripäivät 24.-26.4.2015, Kankaanpää:
– Tunnustus koko teatterille heittäytymisestä
– Tunnustus Vuoden parivaljakko Salla Hellstenille ja Moona Huttuselle