Mukaan: Näyttelijä

Mukaan toimitaan: Näyttelijäksi

Pikkuteatterilla on kolme eri ikäisille suunnattua harjoitusryhmää (7-13, 13-15 ja 16-vuotiaasta ylöspäin).

Teatterin harjoituskausi käynnistyy aina syyskuussa. Syksyllä harjoittelu keskittyy teatteri-ilmaisuun ja vuorovaikutustaitoihin. Näytelmien roolit jaetaan vuodenvaihteen tuntumassa, ja alkuvuodesta alkaa varsinainen näytelmän harjoitteleminen. Harjoitukset ovat syksyn ajan kerran viikossa, kaksi tuntia kerrallaan ja tiivistyvät ryhmästä riippuvalla tavalla vuoden vaihteen jälkeen.

Teatteriesityksen viimeisteleminen vaatii kaikkien näyttelijöiden paikallaoloa. Teatteri vaatii siis huomattavaa sitoutumista, mutta antaa harrastajalleen hurjasti eväitä elämään ja usein paljon uusia kavereita. Harrastajateatteri toimii talkoovoimin, joten nuorempien harrastajien vanhempien sekä vanhimpien nuorten ryhmän jäsenten odotetaan osallistuvan erilaisiin talkootehtäviin itselle sopivalla tavalla kauden aikana tai näytöksissä (mm. buffet, lipunmyynti, lavasteet, liikenteenohjaus, teatteritilan siivous, markkinointi…).

Jäsenmaksu ja toimintamaksu vahvistetaan vuosittain.

Toimintamaksu:

60 €/kausi + 30 tunnin talkoovelvoite.

Harrastajat sitoutuvat minimissään 30 talkootyötuntiin. Tuntien toteutumista valvotaan ja niiden suorittaminen on edellytys teatterin harrastamiselle.

Talkootunteja voi ja on syytäkin tehdä pitkin vuotta. Esityskauden aikana ei velvoitemäärä välttämättä täyty. Talkoilla voi myös kotoa käsin soittelemalla ja lähettelemällä sähköposteja ym.

Kaikille löytyy varmasti sopivaa ja mieluisaa tekemistä!

Kysy lisää tai ilmoittaudu mukaan: jasenet_at_pikkuteatteri.fi

Ilmoittautumislomake löytyy täältä!

Ryhmät

Lumi Tomminen, 7-12 -vuotiaat

 

Riina Katajisto, 13-15 -vuotiaat

13-15 -vuotiaiden ryhmän ohjaaja vuodesta 2021. Päädyin ohjaajaksi Pikkuteatterin näyttelijäpolun kautta, ja uskon että se on myös rikkaus ohjauksessani. Meidän ryhmämme tekee kunnianhimoista teatteria toisiaan kannustaen ja itseään kehittäen. Minulle ohjaajana on tärkeintä saada jokainen näyttelijä ylittämään itsensä ja loistamaan lavalla. Palkitsevinta on ehdottomasti nähdä näyttelijöiden onnistumiset ja palo teatteria kohtaan.

Harjoituskausi, joka huipentuu esityskauteen, on täynnä näyttelijäntyön perusteita, itsensä haastamista, ryhmässä toimimista ja myös analyyttista pohdintaa. Ryhmässä mukana olo antaa eväitä pitkälle elämään niin teatterissa, kuin muuallakin arjessa.

Pikkuteatterin 13-15 -vuotiaiden ryhmä harjoittelee syksyn kerran viikossa 2h kerrallaan ja tiivistää harjoituksia vuoden vaihteen jälkeen. Vuoden vaihteen jälkeen harjoittelu tähtää kevään esityskauteen ja harjoituksia on pääosin 3-5 kertaa viikossa.

”Parasta Pikkuteatterissa on ollut uuden oppiminen, uudet ystävät ja itsensä toteuttaminen turvallisessa ja luotettavassa ympäristössä.”

Emmiina, 14 vuotta. 6. vuosi Pikkuteatterissa

Mika Eerola, yli 16 -vuotiaat

Yli 16-vuotiaiden ryhmää ohjaa Pikkuteatterin perustajajäsen Mika Eerola. Mika on vuosien saatossa ohjannut jokaista Pikkuteatterin ikäryhmää, mutta viime vuosina hän on keskittynyt syventämään Pikkuteatterin vanhimpien näyttelijöiden näyttelijäntyön osaamista. Monet Mikan ohjaamista näytelmistä on myös palkittu valtakunnallisilla Ramppikuume-nuorisoteatteripäivillä.

Mikan ryhmässä tehdään ennen kaikkea teatteria, syvennetään näyttelijän itsetuntemusta ja haastetaan tuottamaan itse ratkaisuja lavalle. Tämä on ryhmä, joka on tarkoitettu jo kehittyneemmille näyttelijöille, ja näyttelijöiltä odotetaan oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn.

“Pikkuteatterissa parasta on ehdottomasti se, mitä teatteri nuorten eteen tekee ja mitä se nuorille tarjoaa. Turvallinen paikka ja yhteisö jossa kaikille on tilaa eikä ketään jätetä yksin. Olen oppinut tuntemaan itseni ja ympäristöni uudesta näkökulmasta”

Ilona, 16 vuotta. 7. vuosi Pikkuteatterissa